Kotona maalla meillä oli aina kissoja ja siitäkin syystä olen kaivannut omaa kissaa niin kauan kuin muistan, mutta kun miehelläni todettiin kissa-allergia luovuin haaveestani moniksi vuosiksi. Mutta sitten vanhin tyttäreni muutti omilleen ja hankki itselleen kissan, siperiankissan nimeltään Lumikissan Herra HurMur. Aina välillä tämä hurmaava herra oleskeli pitkiäkin aikoja meillä eikä meidän mies tuntunut saavan mitään mainittavia oireita.
En tiennyt siperiankissoista mitään, mutta Hurmur oli (ja on) täsmälleen kissa minun mieleen. Kaunis, älykäs, utelias, leikkisä, itsenäinen ja hauska. Maija alkoi käydä näyttelyissä Hurmurin kanssa ja siellä totesin että taitavat olla siperiankissan ominaisuuksia noin yleisemminkin. Hiukan vieläkin hirvitti tuo ukon allergia, mutta kun Iralla oli Hurmurin tytär saatavilla vuosi sitten keväällä, en kerta kaikkiaan voinut itselleni enää mitään. Niin tuli Essi meille.
Ennen pitkää huomattiin, että Essi tarvitsisi seuraa, me olemme sentään arkipäivisin pitkään poissa ja Essi isänsä tyttärenä ikävystyi yksinään. Eemeli tuli sitten lokakuussa meille ja nopeasti huomattiin että ratkaisu oli oikea. Seura teki Essille hyvää. Kaverukset ovat aika toistensa vastakohtia, muutenkin kuin sukupuolen suhteen, mutta täydentävät toisiaan niinkuin sanontakin kuuluu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti