Meidän katit ei ole mitään äänettömiä seuralaisia sohvan nurkassa, ei totta tosiaan. Eemeli, joka selkeästi on ottanut oppia emännästään, pitää hassua sirkutusääntä touhutessaan pitkin huushollia tai tehdessään jotain jännää. Se kuulostaa ihan siltä kuin se juttelisi itsekseen "Missäs se pallo taas olikaan, ai tossa, hauska pallo, enpäs saanut kiinni.."
Toisenlainen ääni on käytössä silloin kun Eemeli haluaisi Essin mukaan leikkiin, kutsuva Mauu? joka muistuttaa kolliaikojen ulvontaa, mutta on onneksi paljon hiljaisempi.
Essin juttelu ei äänellisesti eroa niin paljon, se on perinteistä maukumista "Kurrr", mutta siinä on enemmän vivahteita. "Missäs emäntä olet, olen tulossa?" "Moi emäntä kiva nähdä pääsiskös syliin?" niissä on selkeä kysymysmerkki perässä. Essi pidättyväisenä neitinä ei juurikaan höpöttele itsekseen, vaan katsoo silmiin ja kertoo asiansa. Essillä on myös niin ilmeikäs pieni naama, että sen ei usein edes tarvitse sanoa mitään vaan yksi katse vastaa tuhatta sanaa. Varsinkin Essin paheksuva ilme emännän toilailuja seuratessa on näkemisen arvoinen. Emännän on silloin pakko pyytää anteeksi hölmöä käytöstään.
Isänsä tyttö, Hurmuri on ilmeilyn suurmestari. Ohessa Heikki Siltalan kuva Hurmurista näyttelyssä. Mahtaako tykätä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti